Yksi harvoista vesilinnuista, ankka, kesytettiin 1700-luvun alkupuolella. Yhden luun munkit ruokkivat ensin yksinkertaisesti luonnonvaraisia lintuja ja oppivat sitten kasvattamaan niitä, mutta pitivät ankkoja yksinomaan vedellä, koska lintu ui täydellisesti.
Ankat ovat keskikokoisia tai suhteellisen pieniä lintuja. Ankkojen järjestys sisältää useita lintusukuja, jotka voivat olla merisiipiä, joki-ankkoja, valkopääinen ankka tai noin 100 muuta lajia. Nämä linnut ovat sekä villiä - heitä kutsutaan sinisoriksi, että kotieläimiä - itse urokset ja ankat.
Ihminen on kasvattanut ankkoja lihasta ja munista muinaisista ajoista lähtien. Höyhenestä valmistetaan täyteaineita tyynyihin, patjoihin ja peitteisiin.
Maalla, vedessä ja ilmassa
Tiedetään, että monet linnut voivat laskeutua veteen ja jopa viettää jonkin aikaa siihen turvatyynyn ansiosta, mikä vähentää merkittävästi niiden ominaispainoa. Mutta on lintuja, joiden elämä liittyy suoraan veteen, johon ankat kuuluvat. Tässä suhteessa he ovat kehittäneet fysiologisia mukautuksia uimiseen ja jopa sukellukseen.
Rasva salaisuus
Ankkojen runko on hieman litistetty, mikä auttaa heitä pysymään paremmin vedessä. Luut ovat onttoja, kevyitä. Höyhenpeite on vedenpitävä, peitetty öljyisellä nesteellä, se on paljon paksumpi kuin useimmilla linnuilla, etenkin alakehossa, mikä auttaa vastustamaan kastumista. Siksi lintu sietää täydellisesti syksyn säätä ja voi uida kylmässä vedessä pitkään. Rasvainen neste tuotetaan erityisellä rauhasella, joka sijaitsee lähellä ankan häntä.
Joka kerta, ennen kuin menee veteen, ankka toistaa höyhenien voiteluohjeet. Lintu nousee ja ikään kuin ravistelee itseään ja tekee lihaksellisia aaltoliikkeitä, kun taas höyhenet nousevat pohjaan ja "rasva" peittää helposti jokaisen sulan. Sama rasva lisää ankan ruumiin tilavuutta, jolla on myös tärkeä rooli uinnissa. Kokeellisesti on todistettu, että jos lintu puuttuu voitelusta tai peitetään tiheällä läpäisemättömän aineen, esimerkiksi öljyn kerroksella, ankka ei pysty uimaan.
Ankojen ihonalainen rasvakerros on hyvin kehittynyt, hän toimii lämpösäätimenä estäen hypotermian matalissa veden lämpötiloissa.
Tassut-räpylät
Näiden lintujen tassut on suunniteltu myös uimiseen: kolme liikkuvaa varvasta on suunnattu eteenpäin ja liitetty erityisellä uimakalvolla. Joissakin lajeissa jokaisen varren nahkapää kehittyy erikseen, mikä lisää vastuksen kokonaispintaa ja lisää tassun työntövoimaa vesipintaa vasten soutuessa.
Tassujen nivelet helpottavat myös liikkumista vedessä, ne ovat liikkuvia ja voimakkaita. On myös huomattava, että ankkojen tassut eivät yksinkertaisesti tunne kylmää eivätkä siksi jääty edes riittävän alhaisessa veden lämpötilassa.
